Miten ihmeessä ihmistä voikin väsyttää näin helvetisti? Työpäivä vasta liki puolessa ja mä olisin aivan kypsä kotiin nukkumaan... Työteho on nollilla (ehkä, kun kirjoitan täällä vain blogia) ja kiinnostus samaten. Onneksi kohta on kahvitauko, jonka lomassa voi pitää kisastudiota, kun suomen hiihtäjät aloittavat MM-kisat sprintillä. Eipä niistä varmaan mitalia tule, mutta onpahan jotain katsomista... Ensi viikolla, kun liki kaikki esimiehet on lomalla, voi "hyvällä" omalla tunnolla sitten katsella kisoja koneelta tai kahvihuoneen telkkarista...
Viikonloppuna olisi tiedossa hyvän ystävän häät, joita odotan pienellä kauhulla. Tavoistani poiketen, minulla on jo vaatteet ja kengät sukkahousuja lukuunottamatta valmiina, mutta kauhuni liittyy suhlasen vanhempiin. Suhlasen veljen häissä näet suhlasen äiti joutui sairaalaan ja isä putkaan... Toinen siis pätki toisen sairaalakuntoon kännipäissään... No, nyt he ovat kyllä (onneksi) eronneet, mutta paikalla tietenkin molemmat. Mietittiin Isännän kanssa, että kadotaan paikalta ennen kuin alkoholitarjoilu alkaa, niin meidän ei ainakaan tarvitse ryhtyä tappelemaan. Omasta mielestäni aivan loistava suunnitelma!
No, tämä tällä kertaa, taidan mennä työpöydän alle päiväunille ennen kahvitaukoa...
torstai 24. helmikuuta 2011
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Räjähdysvaara
Saatiin sitten eilen oikein kunnon matsi aikaiseksi tästä minun puhelimeenvastaamisestani... Isäntä taipui soittamaan minulle illalla, kun olin kaverini luona ja ilmoitti lähtevänsä oman kaverinsa kanssa kaljalle. Eihän siinä, menköön vaan. Lähdin sitten itsekin parille siiderille lähikuppilaan ja iltahan hurahti siinä mukavasti kaverin kanssa turistessa. Jossain vaiheessa Isäntä oli sitten taas soittanut minulle ja minähän en TIETENKÄÄN kuullut sitä. Huomasin puhelun ja soitin takaisin ja silloin HÄN ei vastaa. No kohta hän oli soittanut uudestaan ja minä en EDELLEENKÄÄN kuullut sitä. No, sitten soitin hänelle kohta uudestaan ja sitten repesi helvetti... Huuto oli niin kova, ettei kännykkää sietänyt pitää korvalla... Minä en kuulemma halua puhua hänen kanssaan, kun olen kapakassa ja olen piittaamaton ihminen, kun en tajua pitää puhelinta hollilla ja minulla on asenneongelma jnejne...Kaahotus jatkui varmaan vartin ilman, että ehdin sanoa kissaa väliin. No, minäpä tietenkin hermostuin myös, koska mielestäni tässä TAAS haukutaan syytöntä. Sitten huudettiin ja huudettiin ja mesottiin, niin, että naapuritkin varmasti kuulivat sekä Kotikaupungissa että Opiskelukaupungissa, että Pariskunta tappelee...
No, Isäntä sitten lopetti puhelun lopulta. Meni ehkä 15 minuuttia, kun tuli anteeksipyyntö ja rakastanrakastan -viesti... Tänä aamuna, kun soitin hänelle, niin hän oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. No, ollaan sitten niin, mutta toivottavasti tämä ei uusiudu. Omasta mielestäni perustelin kyllä aika hyvin, miksi laukussa olevaa (jossa minun puhelimeni on) puhelinta ei kuule niin hyvin kuin jos se on farkun taskussa (niin kuin Isännän puhelin on) ja siinä on vissi ero, että minä EN ole kännykän orja, niin että pitäisin sitä aina pöydällä ja kanniskelisin sitä joka paikkaan, en edes töissä, mistä saan sitten aina välillä kuullakin... No, rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto. Äsken laitoin viestin, että olen menossa viikkovisaan ja minut saa kiinni vasta klo 21.00, joten jos sitä ennen soittaa niin soitelkoon ihan rauhassa. NIIN.
No, Isäntä sitten lopetti puhelun lopulta. Meni ehkä 15 minuuttia, kun tuli anteeksipyyntö ja rakastanrakastan -viesti... Tänä aamuna, kun soitin hänelle, niin hän oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. No, ollaan sitten niin, mutta toivottavasti tämä ei uusiudu. Omasta mielestäni perustelin kyllä aika hyvin, miksi laukussa olevaa (jossa minun puhelimeni on) puhelinta ei kuule niin hyvin kuin jos se on farkun taskussa (niin kuin Isännän puhelin on) ja siinä on vissi ero, että minä EN ole kännykän orja, niin että pitäisin sitä aina pöydällä ja kanniskelisin sitä joka paikkaan, en edes töissä, mistä saan sitten aina välillä kuullakin... No, rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto. Äsken laitoin viestin, että olen menossa viikkovisaan ja minut saa kiinni vasta klo 21.00, joten jos sitä ennen soittaa niin soitelkoon ihan rauhassa. NIIN.
tiistai 8. helmikuuta 2011
Vitutuksen multihuipentuma
Nyt menee hermot! Miten ihmiset voivatkn olla niin perkeleen idiootteja? Ei helvetti...
Kaikki lähti siitä, että työ"toverini" eli ihminen, jonka kanssa joudun olosuhteiden pakosta tekemään töitä, ei hallitse millään tavalla tietotekniikkaa, ei edes sen vertaa, että osaisi siirtää jotain paikasta A paikkaan B leikkaa-liimaa -komennolla. Jumalauta, hän kirjoittaa parhaillaan hankkeensa vuosiraporttia ja tämän vuoden toimintasuunnitelmaa. Lähdin eilen töistä varttia vaille viisi ja tulin tänään töihin varttia vaille yhdeksän ja tältä henkilöltä oli tullut minulle tällä välillä 22, siis 22 sähköpostiviestiä, joissa jokaisessa pyydettiin jotain pientä, kuten, voitko kopioida tämän excel-taulukon tuohon word-pohjaan, tai voitko laskea, kuinka paljon viime vuoden budjetista jäi ylijäämää... Eikö se saatanan idiootti osaa tehdä mitään itse??? Minulla meni koko päivä näiden helvetin pikkujuttujen tekemiseen ja tyyppi soittelee tasalta ja puolelta, että milloin ne paperit ovat valmiina, kun minä jo eilen niitä pyyntöjä laitoin... Vittu joo, laittoi hän, mutta viiden jälkeen. Minulla on velvollisuus olla työpaikalla klo 9.00-14.45 välillä ja sen ajan ulkopuolella ei tarvitse olettaa, että olisin vittu pomppimassa jonkun perkeleen projektipäällikön pillin mukaan! Nyt kypsyttää...
Lisäksi isäntä on tällä hetkellä idiootti. Suuttui mulle eilen, kun en vastannut puhelimeen (kännykkä oli äänettömällä, enkä huomannut asiaa ennekuin 20 minuutin kuluttua soittamisesta). Sitten kun soitin, niin hän ei vastaa ja ilmoittaa vain, ettei aio puhua kanssani, kun minua ei kiinnostanut puhua hänen kanssaan, silloin kun hän soittaa. Sitten laitoin vain viestin, että ei sitten soitella. Eikä ole sen jälkeen puhelin soinut kumpaankaan suuntaan. Saa nähdä, kuinka pitkään tätä kestää, minä en ainakaan soita ensin.
Niin.
Kaikki lähti siitä, että työ"toverini" eli ihminen, jonka kanssa joudun olosuhteiden pakosta tekemään töitä, ei hallitse millään tavalla tietotekniikkaa, ei edes sen vertaa, että osaisi siirtää jotain paikasta A paikkaan B leikkaa-liimaa -komennolla. Jumalauta, hän kirjoittaa parhaillaan hankkeensa vuosiraporttia ja tämän vuoden toimintasuunnitelmaa. Lähdin eilen töistä varttia vaille viisi ja tulin tänään töihin varttia vaille yhdeksän ja tältä henkilöltä oli tullut minulle tällä välillä 22, siis 22 sähköpostiviestiä, joissa jokaisessa pyydettiin jotain pientä, kuten, voitko kopioida tämän excel-taulukon tuohon word-pohjaan, tai voitko laskea, kuinka paljon viime vuoden budjetista jäi ylijäämää... Eikö se saatanan idiootti osaa tehdä mitään itse??? Minulla meni koko päivä näiden helvetin pikkujuttujen tekemiseen ja tyyppi soittelee tasalta ja puolelta, että milloin ne paperit ovat valmiina, kun minä jo eilen niitä pyyntöjä laitoin... Vittu joo, laittoi hän, mutta viiden jälkeen. Minulla on velvollisuus olla työpaikalla klo 9.00-14.45 välillä ja sen ajan ulkopuolella ei tarvitse olettaa, että olisin vittu pomppimassa jonkun perkeleen projektipäällikön pillin mukaan! Nyt kypsyttää...
Lisäksi isäntä on tällä hetkellä idiootti. Suuttui mulle eilen, kun en vastannut puhelimeen (kännykkä oli äänettömällä, enkä huomannut asiaa ennekuin 20 minuutin kuluttua soittamisesta). Sitten kun soitin, niin hän ei vastaa ja ilmoittaa vain, ettei aio puhua kanssani, kun minua ei kiinnostanut puhua hänen kanssaan, silloin kun hän soittaa. Sitten laitoin vain viestin, että ei sitten soitella. Eikä ole sen jälkeen puhelin soinut kumpaankaan suuntaan. Saa nähdä, kuinka pitkään tätä kestää, minä en ainakaan soita ensin.
Niin.
perjantai 31. joulukuuta 2010
Hyvää uutta vuotta!
Oho, onpa hetki vierähtänyt edellisestä päivityksestä... Ei ole ollut (mukamas) aikaa ja ehkä se on johtunut myös siitä, että oloni on ollut keväästä asti kohtuullinen ja jopa hyvä välillä! Siideriä tosin kuluu edelleen aivan liikaa, mutta siinäkin asiassa on edistystä tapahtunut jonkin verran: painossa sitä ei kyllä huomaa, tuntuu, että kaikki vaatteet on aina liian pieniä! Varsinkin housut, mahamakkaraa riittää...
Tänään lähdemme isännän kanssa juhlimaan uutta vuotta ja huomenna lupaankin sitten aloittaa taas terveellisemmän elämän: yritän edelleen vähentää siiderin litkimistä, yritän urheilla enemmän ja pitää yllä sosiaalista elämää paremmin kuin kuluneena vuonna. Huomasin jokin aika sitten, että meillä ei käy juurikaan vieraita, mikä on suuri muutos aikaisempaan. Mutta minä en vain jaksa, enkä oikeastaan haluakaan nähdä ketään töiden jälkeen, koska olen usein tosi väsynyt ja jumissa ja haluan vain löhötä sohvalla hyviä kirjoja lukien (ja siideriä litkien: en nyt sentään ihan joka päivä tätä!).
No, joka tapauksessa suurin ahdistus on tämän vuoden aikana väistynyt ja luulosairaus on väistynyt: en joka kerta kuvittele, kun minuun sattuu johonkin, että tämä on nyt maailmanloppu tai erittäin vakava sairaus. Ehkä tämä vielä tästä iloksi joskus muuttuu. Isännänkin viikkopoissaolot loppuvat toivottavasti kesäkuuhun mennessä, jonka jälkeen elämä saattaa muuttua vähän normaalimmaksi kuin tähän asti. Toivossa on hyvä elää, sanoi satiainen... :)
Joka tapauksessa, tänään juhlitaan uutta vuotta eikä huolita huomisesta! Kuohari kylmään ja raketit paukkumaan! :D
Tänään lähdemme isännän kanssa juhlimaan uutta vuotta ja huomenna lupaankin sitten aloittaa taas terveellisemmän elämän: yritän edelleen vähentää siiderin litkimistä, yritän urheilla enemmän ja pitää yllä sosiaalista elämää paremmin kuin kuluneena vuonna. Huomasin jokin aika sitten, että meillä ei käy juurikaan vieraita, mikä on suuri muutos aikaisempaan. Mutta minä en vain jaksa, enkä oikeastaan haluakaan nähdä ketään töiden jälkeen, koska olen usein tosi väsynyt ja jumissa ja haluan vain löhötä sohvalla hyviä kirjoja lukien (ja siideriä litkien: en nyt sentään ihan joka päivä tätä!).
No, joka tapauksessa suurin ahdistus on tämän vuoden aikana väistynyt ja luulosairaus on väistynyt: en joka kerta kuvittele, kun minuun sattuu johonkin, että tämä on nyt maailmanloppu tai erittäin vakava sairaus. Ehkä tämä vielä tästä iloksi joskus muuttuu. Isännänkin viikkopoissaolot loppuvat toivottavasti kesäkuuhun mennessä, jonka jälkeen elämä saattaa muuttua vähän normaalimmaksi kuin tähän asti. Toivossa on hyvä elää, sanoi satiainen... :)
Joka tapauksessa, tänään juhlitaan uutta vuotta eikä huolita huomisesta! Kuohari kylmään ja raketit paukkumaan! :D
torstai 4. maaliskuuta 2010
Lisää diagnooseja
Meninpä sitten metsästämään lisätietoa pakko-oireista ja sun muista ja keksin vielä itselleni uuden diagnoosin, nimittäin hypokondrian eli suomeksi sanottuna olen luulosairas! Minulla on siis kaikki muut maailman taudit, mutta luulosairashan en kyllä ole... :D
Tämä hypokondria on siis yksi versio pakko-oireisesta häiriöstä ja thänk gaad, että minulla se on onneksi aika lievä. Kuvittelen toki jatkuvasti, että minulla on jokin kammottava tauti, mutta saan kuvitelmani yleensä pysymään edes jonkin laisissa raameissa, etten ole hyppäämässä tasalta ja puolelta lääkärissä. No, nyt kun tiedän tämänkin, niin taidanpa tosiaan varata joltain psykolta ajan ja keskustella, että voisiko näille kaikille pikku oireilleni olla jokin viisaampikin lääke kuin Citalopram...
Tähän mennessä olen kuvitellut sairastavani sydänvikaa, keuhkosyöpää, maksavauriota (tosin se ei olisi ihme näillä alkoholimäärillä) ja lisäksi kuvittelen usein, että saan jonkun aivohalvauksen tai vastaavan, jos jokin pienen pieni oirekin siihen viittaa. Ainiin ja olen myös kuvitellut itselleni viime syksynä laskimoveritulpan, tosin siinä oireet olivat erittäinkin todelliset ja jälkeen päin selvisi, että jalassa oli kuin olikin joku tulehdus, joka aiheutti oireet, joten ihan höpöjä en sillä kertaa kuvitellut...
Että sellaista elämää kaikkien pelkotilojeni kanssa, ei ole ihme, että minun kanssani on hankala elää, kun näin rupeaa erittelemään... :S
Tämä hypokondria on siis yksi versio pakko-oireisesta häiriöstä ja thänk gaad, että minulla se on onneksi aika lievä. Kuvittelen toki jatkuvasti, että minulla on jokin kammottava tauti, mutta saan kuvitelmani yleensä pysymään edes jonkin laisissa raameissa, etten ole hyppäämässä tasalta ja puolelta lääkärissä. No, nyt kun tiedän tämänkin, niin taidanpa tosiaan varata joltain psykolta ajan ja keskustella, että voisiko näille kaikille pikku oireilleni olla jokin viisaampikin lääke kuin Citalopram...
Tähän mennessä olen kuvitellut sairastavani sydänvikaa, keuhkosyöpää, maksavauriota (tosin se ei olisi ihme näillä alkoholimäärillä) ja lisäksi kuvittelen usein, että saan jonkun aivohalvauksen tai vastaavan, jos jokin pienen pieni oirekin siihen viittaa. Ainiin ja olen myös kuvitellut itselleni viime syksynä laskimoveritulpan, tosin siinä oireet olivat erittäinkin todelliset ja jälkeen päin selvisi, että jalassa oli kuin olikin joku tulehdus, joka aiheutti oireet, joten ihan höpöjä en sillä kertaa kuvitellut...
Että sellaista elämää kaikkien pelkotilojeni kanssa, ei ole ihme, että minun kanssani on hankala elää, kun näin rupeaa erittelemään... :S
keskiviikko 3. maaliskuuta 2010
Oho!
Enpäs ole saanut aikaiseksi tännekään kirjoiteltua, monta kertaa on ollut mielessä juttuja, mitä pitäisi jaarittaa, mutta kun on saamaton, niin on saamaton.
Viime aikoina on ollut kouluhuisketta ja juhlahumua ja töitä, aina vaan pirusti töitä! Koulujuttujen takia kaikki työt ovat kroonisesti myöhässä ja myös kellokortti kroonisesti miinuksella... Tänä aamuna tuntui suorastaan huimalle, kun huomasin, että olen tällä hetkellä "vain" 2,5 h miinuksella... Ehkä tästä voisi päästä jo väliaikaisesti plussan puolelle. Kun saisi vielä työtkin ajan tasalle, niin olisi huippua! Tosin voisin kyllä nytkin olla tekemässä töitä, enkä kirjoittamassa työkoneella tänne, mutta iski sellainen laiskotus, ettei ole järkeä, joten ajattelin käyttää sen hyödyksi tyhjentämällä pääkoppaa tänne.
Kävin maanantaina ensimmäistä kertaa elämässäni vertaistukiryhmässä. Tosin sillä kertaa paikalla sattui olemaan vain ohjaaja, mutta sainpa sitten yli tunnin jaaritella hänen kanssaan kahdestaan minun sairaudestani. Virkistävää saada puhua vain itsestään, eikä tarvinnut kuunnella juuri ollenkaan! :) Sen tunnin aikana tuli esiin monta asiaa, jotka olivat olleet aiemmin minulle ihan utopiaa. Niin kuin esimerkiksi se, että hetkelliset ajatukseni vaikkapa parvekkeelta alas hyppäämisestä tai toisen ihmisen lyömisestä eivät olekaan osoituksia siitä, että olen väkivaltainen ja itsetuhoinen, vaan ne ovat pakko-oireisia ajatuksia, jotka tulevat tietyissä tilanteissa ja kuuluvat ahdistuneisuushäiriön oireisiin. Tästä voidaankin sitten tehdä diagnoosi, että olen sairastanut tätä pirun tautia ihan kakarasta asti. Ja kukaan ei tietenkään ole tajunnut mitään, kun en ole koskaan aiemmin tätä kenellekään sanonut!!! No, vasta 25-vuottahan tässä on elelty, niin parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan... :)
Ohjaaja kehotti minua myös kysymään lääkäriltä nimenomaan ahdistuneisuuteen ja pakko-oireisiin käytettävää lääkettä Cymbaltaa... Pitääkin käydä tutkimassa, olisiko se minulle "se oikea"...
Viime aikoina on ollut kouluhuisketta ja juhlahumua ja töitä, aina vaan pirusti töitä! Koulujuttujen takia kaikki työt ovat kroonisesti myöhässä ja myös kellokortti kroonisesti miinuksella... Tänä aamuna tuntui suorastaan huimalle, kun huomasin, että olen tällä hetkellä "vain" 2,5 h miinuksella... Ehkä tästä voisi päästä jo väliaikaisesti plussan puolelle. Kun saisi vielä työtkin ajan tasalle, niin olisi huippua! Tosin voisin kyllä nytkin olla tekemässä töitä, enkä kirjoittamassa työkoneella tänne, mutta iski sellainen laiskotus, ettei ole järkeä, joten ajattelin käyttää sen hyödyksi tyhjentämällä pääkoppaa tänne.
Kävin maanantaina ensimmäistä kertaa elämässäni vertaistukiryhmässä. Tosin sillä kertaa paikalla sattui olemaan vain ohjaaja, mutta sainpa sitten yli tunnin jaaritella hänen kanssaan kahdestaan minun sairaudestani. Virkistävää saada puhua vain itsestään, eikä tarvinnut kuunnella juuri ollenkaan! :) Sen tunnin aikana tuli esiin monta asiaa, jotka olivat olleet aiemmin minulle ihan utopiaa. Niin kuin esimerkiksi se, että hetkelliset ajatukseni vaikkapa parvekkeelta alas hyppäämisestä tai toisen ihmisen lyömisestä eivät olekaan osoituksia siitä, että olen väkivaltainen ja itsetuhoinen, vaan ne ovat pakko-oireisia ajatuksia, jotka tulevat tietyissä tilanteissa ja kuuluvat ahdistuneisuushäiriön oireisiin. Tästä voidaankin sitten tehdä diagnoosi, että olen sairastanut tätä pirun tautia ihan kakarasta asti. Ja kukaan ei tietenkään ole tajunnut mitään, kun en ole koskaan aiemmin tätä kenellekään sanonut!!! No, vasta 25-vuottahan tässä on elelty, niin parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan... :)
Ohjaaja kehotti minua myös kysymään lääkäriltä nimenomaan ahdistuneisuuteen ja pakko-oireisiin käytettävää lääkettä Cymbaltaa... Pitääkin käydä tutkimassa, olisiko se minulle "se oikea"...
maanantai 1. helmikuuta 2010
Ei ole tervettä elämä ei...
Omituista, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en saanut slaagia tai kuvitellut itselleni parantumatonta sairautta, kun havaitsin, että sormenpääni halkeilevat ja "kuplivat" omituisesti. Varmaan päässä on vikaa, kun en kuvittele, että se on vähintäänkin syöpä tai muu mukava sairaus... :)
Luultavasti se johtuu talvesta ja jostain vitamiinin puutoksesta. Vitamiinipurkit ja rasvat kehiin, niin katsotaan kuinka äijän käy. Diagnoosia voidaan toki muuttaa tarvittaessa, mikäli pään omituinen vika katoaa ja toteankin, että sen täytyy olla vakavaa...
Puhelinkin muuten löytyi. Soittelin tänään uudemman kerran poliisilaitokselle ja siellä kiltti lupa-asioiden hoitaja ilmoitti, että joku oli kuin olikin toimittanut puhelimeni sinne tänään. Ihanaa! Huomenna jopa saatan ennättää hakemaan sen ennen töihin menoa. Numeroni ja tekstiviestini ovat pelastetut!
Luultavasti se johtuu talvesta ja jostain vitamiinin puutoksesta. Vitamiinipurkit ja rasvat kehiin, niin katsotaan kuinka äijän käy. Diagnoosia voidaan toki muuttaa tarvittaessa, mikäli pään omituinen vika katoaa ja toteankin, että sen täytyy olla vakavaa...
Puhelinkin muuten löytyi. Soittelin tänään uudemman kerran poliisilaitokselle ja siellä kiltti lupa-asioiden hoitaja ilmoitti, että joku oli kuin olikin toimittanut puhelimeni sinne tänään. Ihanaa! Huomenna jopa saatan ennättää hakemaan sen ennen töihin menoa. Numeroni ja tekstiviestini ovat pelastetut!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)